*

JanneOlsen

Palloliiton avoin kirje aikuisille

  • Palloliiton avoin kirje aikuisille

 

"Piiri ja sen kurinpitovaliokunta ovat tässä alkukauden aikana saaneet tiedokseen/päätettäväkseen useampia erotuomariraportteja ja joukkueiden kirjelmiä/selvityspyyntöjä liittyen lähinnä aikuisten käytökseen ja kielenkäyttöön otteluiden aikana kenttien laidoilla. Näihin asiakirjoihin, niiden sisältöön ja niistä pyydettyihin vastineisiin tutustuminen on tuntunut sekä piirin henkilökunnasta että valiokunnan jäsenistä todella surulliselta!

On vaikea ymmärtää, mitä aikuiset oikein ajattelevat – vai ajattelevatko mitään – toimiessaan eri rooleissa erityisesti lasten ja nuorten otteluissa? On asiatonta ja perusteetonta erotuomariston arvostelua, on kiroilua ja loukkaavaa kielenkäyttöä, on aikuisten keskinäistä ala-arvoista sanailua ja kaiken huippuna vielä sekä omien että vastajoukkueen pelaajien taitoihin, ulkonäköön, varusteisiin, perhetaustaan tms. kohdistuvaa täysin sopimatonta kommentointia!?"

 

Näillä sanoilla alkaa Palloliiton Kaakkois-Suomen piirin piirijohtajan Veijo Vainikan avoin kirje jalkapallojunioreiden vanhemmille. Vainikan avoin kirje on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: 

https://www.palloliitto.fi/uutiset/kaakkois-suomen-piiri/avoin-kirje-aik...

 

Tämä on siis valitettavaa arkipäivää lasten urheilussa. Kyse ei ole pelkästään jalkapallojunioreiden keskuudessa tapahtuvasta ilmiöstä, vaan ihan samanlaista käytöstä voi havaita joukkuelajista riippumatta. Ei voi kuin ihmetellä, mikä meitä aikuisia vaivaa? Miksi ihan tavallisesta isistä tai äidistä tulee lasten urheilutapahtumassa moukka, jolla ei ole mitään käytöstapoja? Haukutaan vastustajan valmentajia, vanhempia ja jopa lapsia. Naureskellaan porukalla vastustajan tuntemattoman lapsen taidoille tai ulkonäölle. Nauretaan siis lapselle, jonka taustoista ivaajaporukalla ei ole mitään tietoa. Entäpä jos tämä pieni lapsi on aloittanut jalkapallon harrastamisen edellisellä viikolla ja kyseinen tapahtuma on hänelle elämän ensimmäinen. Jatkaakohan hän harrastamista, jos kentän laidalla tuikituntemattomat ihmiset naureskelee, kommentoi ja jopa moittii lapsen jalkapallotaitoja, saati ulkonäköä? Tuskinpa.

 

Itse harrastin jalkapalloa 19-vuotiaaksi asti. Lopetin jalkapallon 2000-luvun alussa, joten omat kokemukseni pelaajana rajoittuvat lähinnä 1990-luvulle. En ainakaan muista, että tuolloin kentän laidalla vanhemmat olisivat huutaneet kentälle pelaajille törkeyksiä, uhkailleet väkivallalla tai puhumattakaan, että olisivat toteuttaneet väkivaltaa. Ottelut olivat 90-luvullakin välillä kiihkeitä ja niissä sattui ja tapahtui kaikenlaista, mutta koskaan ei tarvinnut pelaajana ja lapsena pelätä. Nykyään saa lukea tuon tuostakin valtamediasta uutisia eri puolilta Suomea, jossa juniorin isä tai äiti on uhannut lasta tai tuomaria väkivallalla ja hurjimmat jopa toteuttaneet uhkauksensa. Surullisin tapaus on nähty Espoossa muutama vuosi sitten, kun jääkiekkojuniorin isä pahoinpiteli tuomarin sairaalakuntoon: http://www.hs.fi/urheilu/a1414897674680 . Toisessa mieleen jääneessä episodissa jalkapallojuniorin isä oli uhannut "vetää turpaan" vastustajajoukkueen 9-vuotiasta lasta.

 

Yllätys oli kova, kun aloin juniorivalmentajaksi vuonna 2006. "SIKA", "Onko sulla mielenterveydessä vikaa..?", "Törkeä jätkä..", "Potki koiville sitä, kun kerta tuomari antaa pelata kovaa...", "Sulle pitäis vähän opettaa käytöstapoja.."... Tällaiset huudot olivat arkipäivää 10-11- vuotiaiden lasten jalkapallopelissä. Huutajat olivat tavallisia perheenisiä- ja äitejä. Aika monta kertaa sai vaihtopenkillä selittää pelihalunsa menettäneelle ja itkuiselle lapselle, miksi joku tuntematon aikuinen on juuri moittinut häntä kentällä "siaksi", "asennevammaiseksi" tai "vitun pelleksi". Sitä on muuten hemmetin vaikea selittää, koska sitä ei voi selittää. Edes lapselle. Valmentamisesta alkoi mennä maku. Harjoituksissa ja useimmissa ottelu- ja turnaustapahtumissa oli todella mukavaa ja antoisaa, mutta liian monet ikävät episodit vei mielekkyyden valmennushommista moneksi vuodeksi. Koska minulla ei ollut tuolloin omia lapsia, vetäytyminen valmennushommista oli helpompaa.

 

Nyt olen ollut useamman vuoden sivussa juniorijoukkuueen valmentamisesta, mutta olen toki seurannut junioriurheilua. Tuntuu, että tämä ilmiö ja ongelma vain kasvaa kasvamistaan. Olen tullut siihen lopputulokseen, että tuikitavallisten perheenisien- ja äitien järki sumenee epärealistisiin ja liian kunnianhimoisiin odotuksiin oman lapsen tulevaisuudesta vaikkapa jalkapalloilijana tai jääkiekkoilijana. Uutiset esimerkiksi Patrik Laineen tai Jesse Puljujärven 50 miljoonan dollarin ura-ansioista saa vanhemmat menettämään järkensä. Lapseen syydetään kohtuuttomia odotuksia ja paineita ja sitten heikolla hetkellä vanhemman kontrolli pettää ottelutapahtumassa ja uhrina on liian usein viaton vastustajajoukkueen tai oma lapsi.

 

Vanhempien olisi syytä muistaa, että lähtökohtaisesti lapsi tulee harrastuksen pariin kavereiden, liikkumisen ja yhdessä olemisen riemusta. 5-vuotias ei tule jalkapallokouluun sillä ajatuksella, että hänestä tulee 15-vuoden päästä Messi, vaikka isä sitä hiljaa mielessään varmasti toivookin. Harvalla 10-vuotiaallakaan on vielä selviä tulevaisuuden haaveita jalkapallo- tai jääkiekkoammattilaisuudesta. Urheilua harrastetaan, koska se on kivaa ja kavereiden kanssa saadaan uusia mukavia kokemuksia. Tämän pitäisi ehdottomasti olla myös vanhempien lähtökohta lapsen harrastamisen tukemisessa: mennään lapsen ehdoilla ja ollaan esimerkkinä. Tappiot ja pettymykset kuuluvat junioriurheiluunkin, mutta sellaisessakin tilanteessa vanhemmilla on erittäin tärkeä rooli: tukea lasta ja opettaa sietämään myös vastoinkäymisiä. Tuomareiden ja/tai vastustajajoukkueen tai oman joukkueen jäsenten pilkkaaminen tappion hetkellä on erittäin rumaa ja surullista esimerkkiä lapsille.

 

Tämä lasten urheilutapahtumissa tapahtuva ikävä ilmiö on jatkunut jo liian pitkään. Ainoat, jotka tähän asiaan voivat vaikuttaa, ovat junioriurheilun ympärillä pyörivät aikuiset. Isät, äidit, sedät, tädit, mummot, papat, valmentajat ja me kaikki aikuiset, jotka seuraamme lasten pelejä kentän laidalla. Vetoan teihin. Kannustakaa, olkaa tukena ja lohduttakaa. Olkaa ESIMERKKINÄ.  

 

Niin kuin Kaakkois-Suomen piirin piirijohtaja Vainikkakin toteaa kirjeessään, lapsille menestyminen ei ole harrastamisen lähtökohtana:

 

"Jokainen sellainen toimija, jonka tärkein motiivi olla mukana lasten ja nuorten futistoiminnassa on voittaa piirisarjamitali, voi tulla hakemaan sellaisen piiritoimistosta ilmaiseksi"

 

Niinpä. Antoisaa ja (toivottavasti) mukavaa futiskesää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Puheenaiheeseen liittyvää

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset